(An English version is available in Scribd)
1990-luvun puolivälissä www-teknologia toi meille webin eli nettisivujen verkoston. Sivut ja saitit olivat rakenteita, jotka täytettiin enimmäkseen staattisilla sisällöillä. Tämä web1.0 siirsi digitaalista viestintää hallinneet keskusteluryhmät ja bbs-yhteisöt marginaaliin. Paradigma vaihtui vuorovaikutuksesta broadcasting-teknologiaksi. Tämä näkökulma oli tullut tutuksi jo perinteisemmästä mediasta: radiosta, tv:stä, elokuvista ja lehdistä.
Pikkuhiljaa teknologia kypsyi, muuttui ja sai nimen web2.0. Sen myötä jokamies saattoi toimia myös julkaisijana. Netti demokratisoitui, hehkutettiin. Tämäkin vaihe perustui vahvasti ”sisältöihin”.
”Sisällöt” olivat web1.0:n ja web2.0:n eli tietyn aikakauden (noin 1995–2012) tapa pilkkoa vuorovaikutus rajatuiksi diskurssityypeiksi: bloggaaja kirjoitteli “tekstejä” tai ”entryjä”, ja youtubettaja lähetti ”videoita”.
Web2.0 perustui dokumenttien ja muiden rajattujen sisältöjen siirtelyyn. Tämä aikakausi alkoi murtua ensin Facebookin myötä. Se pilkkoi ”sisällöt” entistä pienemmiksi yksiköiksi, niin että yksittäiset statusviestit ja peukutukset olivat liian atomistisia muistuttaakseen perinteisen webin ”sisältöjä”.
Virtuaalimaailmat kuten Second Life ja moninpelimaailmat kuten WOW veivät kehityksen uuteen suuntaan ja toivat seuraavan suuren paradigman muutoksen – web3.0:n.
Web3.0 palautti viestintään sen soljuvuuden, ja sen ”sisältöihin” orgaanisen rakenteettomuuden. Kehitys sai alkunsa virtuaalimaailmoista, joissa välittömyys, läsnäolo ja kokemuksellisuus rakensivat vuorovaikutusta arkielämässä totuttuun tapaan.
Virtuaalimaailmoissa osallistumista ja toimintaa ei enää paketoitu dokumenteiksi tai muiksi rajatuiksi sisällöiksi, vaan niissä puhuttiin, kirjoitettiin, elehdittiin, annettiin ja otettiin, taisteltiin ja halattiin. Ei ollut enää mieltä tarkastella viestintää yksittäisinä ”sisältöinä”. Toimijat eivät enää jakaneet sisältöjä, vaan ei-sisältöä. Tai täsmällisemmin, Jacques Lacanin tapaan ilmaistuna ”sisältöä”.
Virtuaalimaailmassa avatarten välillä ei ole pelkästään vuorovaikutusta, vaan yhteisvaikutusta.
Tosielämän kasvokkainen vuorovaikutus ei ole sisältöjen vaihdantaa. Keskusteluissa repliikit menevät limittäin ja lomittain, ja mukaan sekoittuu puhujien elekieli. Myös hiljaa pysyvät kuulijat osallistuvat viestintään kehonkielellään. Välittömässä viestinnässä ole mieltä puhua samalla tavoin rajatuista viesteistä kuin mihin olemme tottuneet viime vuosien medioituneessa webissä.
Web3.0 tuli yllättäen ja yllättävästä suunnasta. Kesti aikansa huomata, että uusi aikakausi verkkoviestinnässä oli koittanut. Virtuaalimaailmojen myötä ei-sisällöllinen viestintä tuli osaksi myös digitaalista arkeamme.